Tavanomaisena perjantai-iltana olin änkeytynyt ystävättäreni kanssa turhankin suosittuun helsinkiläiskapakkaan, jota oikeasti inhosin. Niinsanottu viinikellarin puoli oli täynnä ihmisiä, tupakansavua, hien, hajuveden ja oluen lemua. Ystävättärelläni oli paha tapa aina kyseisessä kapakassa kadota kuin pieru Saharaan muita kavereitaan etsimään, joten välttääkseni pahimmat ahdistus- ja vitutuskohtaukset jäin seisoskelemaan lähelle ulko-ovea, paikkaan, jossa ilma edes hetkittäin vaihtui.
Olin tarkkailutuulella, joten seisoskelin tuoppi kädessäni ja katselin ympärilleni. Lähistöllä seisoskeli miesporukka, joiden juttuja kuuntelemalla selvisi varsin pian, että kyseessä oli polttariseurue, jonka polttarit jatkuivat jo toista päivää. Kyseisen porukan minua lähimpänä oleva herrashenkilö harrasti selvästi myös tarkkailua: hän kääntyi ajoittain mittailemaan ympäristöään, ja bongasi minut. Hän siirtyi lähemmäksi ja alkoi iskeä juttua, tätä jatkui muutaman virkkeen verran, ja sitten hän taas kääntyi keskustelemaan oman seurueensa kanssa.
Olin lievästi huvittunut hänen tyylistään, sillä kävimme tosiaankin katkokeskustelua; muutaman minuutin välein hän kääntyi, vaihdoimme muutamat mielipiteet milloin mistäkin asiasta, ja sitten hän taas liittyi oman porukkansa juttuihin. Kovin pitkään emme tätä ehtineet harrastaa, kun kuulin hänen sanovan jollekin kavereistaan, että oli päättänyt lähteä kotiinsa. Irrallisista huomautuksista päättelin myös, että kotona odottaisi avovaimo, jolla ei välttämättä olisi mitään kovin rakentavaa sanottavaa siitä, että mies oli hillunut kaverinsa polttareissa vuorokauden kauemmin kuin oli luvannut.
Kun mies kääntyi lähteäkseen naulakoille päin, minuun iski pikkupaholainen; olin jo pitkään mietiskellyt, miten miehet suhtautuisivat siihen, jos heille ihan noin muitta mutkitta ehdottaisi pikku panoa, samaan tyyliin kuin miehillä on tapana ehdotella meille naisille. Tässä olisi sopiva koekaniini, sillä omilla mittareillani mitattuna mies oli oman tavanomaisen tasoni yläpuolella tai ainakin ihan niillä rajoilla: nuorehko, varakkaan näköisesti pukeutunut ja lähes mallitasoa ulkonäöltään. Siis kerrassaan harvinainen saalis minulle; minulla ei ole koskaan ollut mitään harhakuvitelmia siitä, että olisin jotenkin erityisen haluttavan näköinen - paras puoleni on ehdottomasti puhevalmiuteni.
Kysäisin puolihuolimattomasti: "Oletko jo lähdössä?" Mies nyökkäsi. "Ajattelin lähteä kotiin..." Vilkaisin häntä ja kysyin: "Omaan kotiisi vai minun kotiini?" Mies rypisti kulmiaan kuin ei olisi kuullut tai ymmärtänyt oikein, oli hetken hiljaa ja sanoi sitten: "En tiennytkään, että minulla olisi vaihtoehtoja..." Minua hymyilytti. Mies ei ollut tyrmännyt ajatusta ainakaan suoralta kädeltä. "No, tämän kerran sinulla itse asiassa on vaihtoehtoja - voit halutessasi lähteä myös minun kotiini..." Mies mittaili minua hetken ja sanoi sitten:"Oikeastaan ei vielä huvitakaan mennä omaan kotiin, joten jospa lähdenkin sitten sinun kotiisi - jos olet tosissasi?" "Olen tosissani, joten eiköhän mennä saman tien. Pyydätkö pokea tilaamaan taksin?"
Pian olimme ulkona ja kapusimme odottavaan taksiin. Mies oli selvinnyt jo pahimmasta alkuhämmennyksestään, mutta pysytteli ymmärrettävän hiljaisena koko taksimatkan ajan. Hän vaati saada maksaa taksin, ja kohta seisoimme eteisessäni. Kysyin haluaisiko mies juotavaa, ja toin pian meille molemmille oluet.
Hän seisoi hermostuneen oloisena huoneessani ja tutki kirjahyllyni sisältöä, yritti keksiä jotain jutunaihetta. Sammutin valot ja sytytin vain himmeän yövalon vuoteeni viereen. "Minkä vuoksi pyysit minut tänne?" Mies kysyi. "Mitäs luulet? En ainakaan iltasadun lukemista varten... Itse asiassa olin vain utelias, halusin tietää, lähtisitkö mukaan noin suorasukaisesti pyydettynä. " Naurahdin, ja menin hänen luokseen, annoin sormieni liukua poskea pitkin kaulalle, paidanrintamusta pitkin alaspäin, aina alaspäin, kunnes hipaisin kevyesti hänen sepalustaan. Mies tuijotti minua silmiin ja huokasi hiljaa, kun hieroin kevyesti häntä housujen päältä.
Vaatteet lähtivät päältämme varsin vauhdikkaasti, ja kaivoin yöpöytäni laatikosta kortsupaketin. Mies oli hämmästyttävän innokas, olin kuvitellut, ettei vakisuhteessa elävällä olisi moista intoa tai tarvettakaan seksipuuhiin, mutta tällä miehellä oli joko vakituisesti puute tai tilanne itsessään kiihotti häntä tavanomaista enemmän. Vaihdoimme asentoa vähän väliä, mutta lopulta minua alkoi suunnattomasti ärsyttää miehen käskevä sävy. Hän komenteli minua kuin koiraa: "Käy tuohon. Toisinpäin! Käänny! Työnnä perseesi ylöspäin!" ja lopulta minulla kilahti pahemman kerran. Kuten jo aiemmin mainitsin, en ole mitenkään alistuvaa tyyppiä, ja moinen komentelu sai minut ärtymään.
Irrottauduin miehestä ja sanoin tylysti: "Vedä housut jalkaasi ja ala vetää!" Mies tuijotti minua muna pystyssä ja suu auki. "Mitä?!?" "Kuulit kyllä! Housut jalkaan ja ulos täältä, minua ei komennella!". Mies lysähti istumaan vuoteelle, ja hänen seisokkinsa kutistui olemattomiin. Hän oli aivan ymmällään. Pehmensin äänensävyäni ja sanoin: "Minä en ole tottunut siihen, että minua komennellaan sängyssä. Pyytämisessä ja toivomisessa ei ole mitään vikaa, mutta tuolla lailla puhutaan koirille, ei naisille..." Mies tuijotti minua:"Mä jotenkin luulin, että sä tykkäisit vähän kovemmista otteista... tai siis siitä, että puhutaan noin - ainahan pornofilkoissa puhutaan noin!" Voi hyvä tavaton, mies kuvitteli siis olevansa jossain limakalvoviihdepätkässä...
Hain miehelle pyyhkeen kaapista ja patistin hänet suihkuun. Kielsin vielä käyttämästä mitään suihkushampoota, arvelin, että vieras tuoksu saattaisi kavaltaa kotona odottavalle avokille miehen luvattomat puuhat. Suihkusta tultuaan mies veti vaatteet päälleen ja jäi jotenkin masentuneen oloisena istumaan sängyn laidalle. "Mä en vaan tajua, miten sä voit käyttäytyä tällä tavalla... siis sä olit tosi mukavan oloinen..." "Käyttäytyä millä tavalla? ""No, niinkuin mies... että pokaat, nait ja jos ei meno miellytä, heität pihalle..." Mitäpä tuohon sitten olisi enää sanonut? Soitin miehelle taksin, vilkutin vielä ikkunasta ja painuin itsekin suihkuun.
Suihkun jälkeen vedin uudestaan vaatteet päälleni, meikkasin ja soitin itselleni taksin. Palasin samaan kapakkaan etsimään ystävätärtäni, joka löytyikin hetken etsimisen jälkeen. Hänellä oli edelleen kova meno päällä, tosin hän ihmetteli, että mihin olin kadonnut hetkeksi, kun ei hän ollut minua löytänyt. Totesin hieman sarkastiseen sävyyn, että käväisin kotona naimassa yhtä kaveria, mutta kun kundi ei miellyttänyt, niin jätin homman kesken, heivasin miehen kotiinsa ja tulin takaisin... Ystävättäreni ilme oli varmasti ylimääräisen taksimatkan hinnan arvoinen... =)
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment